Blogin nimeä miettiessä sitä tulee miettineeksi kaikenlaista. Mikä olisi sopivan omaperäinen, yksilöivä, aikaa kestävä, ei liian paljastava, selkeä mutta samalla monisäikeinen nimi? Omalla kohdallani ratkaisuksi löytyi alter egoni vajaan kolmenkymmenen vuoden takaa: Tupuna Räpätti, tuo c-kasettien aikakauden tiskijukka. :-)
Olipa kerran 80-luku, ja neljän yläastetta käyvän tytön ryhmä. Yksi tytöistä julkaisi säännöllisesti itsekirjoittamaansa kirjallisuutta pieninä lehdyköinä kolmelle muulle tytölle. Yksi tytöistä alkoi miettiä, mitä hauskaa hän voisi ystävillleen keksiä, ja niinpä hän suosikkitiskijukkansa Tapani Ripatin innoittamana alkoi tehdä omia "radio-ohjelmiaan" käyttäen taiteilijanimeä Tupuna Räpätti. Tuo tyttö olin minä.
Kerran kuukaudessa oli radio-ohjelman teon aika. Ohjelman nimi oli "Radio 198X", ja tunnarina soi Saturday Night Fever -soundtrackilta The Trammps -yhtyeen Disco Inferno. Oi tuota disco-aikakauden hehkua.....! Mitkä kaulukset, mikä koreografia! Ohjelma sisälsi toivekappaleita, uusien hittien esittelyjä, kilpailuja (vastaukset pyydettiin postikortilla, tietenkin), horoskooppeja, jatkokertomuksen ja itse tehtyjä mainoksia. Ja kaikki tämä nauhoitettuna c-kasetille. Milloin piuhaa pitkin, milloin vaikkapa irrallisella mikrofonilla tv:stä nauhoittaen. Tunnin ohjelman ollessa valmis se kopioitiin kahdelle muulle kasetille, ja näin kolme ystävääni saivat uusimman version Radio 198X:ä.
Tupunalta tilattiin myös erikoisohjelmia, mm. kymmenen ohjelman setti Keski-Euroopan automatkaa varten. Tämän sarjan helmi oli "saa kuunnella vasta Nizzan rantabulevardilla kaikki auton ikkunat auki ja nupit kaakossa" -kasetti. Sehän sisälsi taatusti keskieurooppalaiseen makuun sopivaa suomalaista musiikkia: silloisia Syksyn Sävel -hittejä, humppaa ja tietysti Mattia ja Teppoa!
Olisi kyllä kiva päästä joskus nykyaikaiseen studioon verestämään Tupuna-muistoja. Vaan osaisikohan sitä enää toimia kaiken sen tekniikan keskellä? Ennen oli helpompaa, oli vain se yksi rec-nappi.
Ja sitten on tuo tuuma. Palataan siihen myöhemmin. Helpoksi vinkiksi voisin antaa Andy Warholin lausahduksen syntymävuodeltani 1968.
Tässäpä tuumailtavaa.
Hih - mä kanssa tein nauhoja nuorna ollessain. En tosin jakanut niitä kellekään. Haastatelvina oli ihan maailman tähtösiä; minä olin sekä se toimittaja, että se artisti! Ja koskapa olin alle englanninopetusiän käytin muka-enkkua. Siitä ei saanut selvää kuin minä, mutta sehän riitti. Siksi siis oli kätevää, että haastattelija että haastateltava olivat lopulta sama ihminen. Loput faktat haastatteluihin antoi Suosikki-lehti.
VastaaPoistaTuolla tavalla saa toimittaja haluamansa vastaukset! :-) Tuo "muka-englanti" oli kyllä hieno keksintö! (tulee tässä vaiheessa mieleen muka-portuguese, heh): leikin noin kuusivuotiaana Miss Maailma -kisoja, ja muistan, kun kysyin äidiltä, että saanko tuoda kaikki kilpakumppanit ruokapöytään. Äiti sanoi, että "kaikin mokomin". Sitten puhuin koko ruokailun ajan jollekin muka-kilpailijalle muka-enkkua - ja tulkkasin kaiken äidille ja isälle! Hih! Olisinpa saanut sen keskustelun nauhalle...
VastaaPoista