Näihin maisemiin...

Ihaniin pariisilaisiin joulumaisemiin vie Tupunan tie tällä viikolla. Tiedossa ainakin jouluikkunoita ja -valoja! Nämä seuraavat tunnelmakuvat ovat kolmen vuoden takaa.

Pyrin tuomaan tältä matkalta lisää tunnelmakuvia - ainakin hieman tarkempia kuin tämä seuraava:

Valoisaa viikkoa Sinulle, lukijani!

Paljon melua harmaasta

Keskustelin alkuvuodesta amerikkalaisen ystäväni kanssa kirjoista, ja hän kysyi minulta, joko "Fifty shades of grey" -huuma on tavoittanut Suomen. Ilmeeni varmaan paljasti, että "ei", sillä hän alkoi vuolaasti selittää, mistä on kyse. Kuulin, että kyseessä on kirjasarja, joka on ollut JÄTTImenestys Jenkeissä, ja jota KAIKKI naiset lukevat, ja josta he sitten kokoontuvat kahviloihin KESKUSTELEMAAN. Kuulosti hyvältä, sillä, anteeksi vaan, en ihan ensimmäiseksi yhdistä kolmekymppisiä amerikkalaisnaisia ja lukupiirejä toisiinsa.... :-) Tunnustan: olen ennakkoluuloinen realisti. :-)

No, tuo kirja sitten unohtui minulta täysin, mutta palasi mieleeni muutama viikko sitten, kun kävin Akateemisessa kirjaostoksilla ulkomaanmatkaa varten. Ostettuani sen varsinaisen kirjan, jota menin ostamaan (Arno Kotro - Christer Lybäck: Veitsen terällä. Palaan siihen myöhemmin....), näin kassan vieressä pokkariversion tuosta ystäväni mainitsemasta kirjasta. Nappasin kirjan hyllystä ja pakkasin sen mukaan.

Luettuani reissussa tuon Christer Lybäckin tarinan tartuin suosittuun "Fifty shades of grey" -kirjaan, ja mikä totaalinen pettymys se olikaan! Brittiläinen E.L. James on bestseller-listojen kärjessä ymmärtääkseni joka puolella maailmaa, mutta olen sitten ehkä se poikkeus, joka vahvistaa suosion... Jos joku teistä lukijoistani on a) jaksanut lukea kirjan loppuun ja/tai b) pitänyt siitä, niin olisin tosi iloinen, jos jaksaisit lyhyesti kommentoida, mistä tuossa kirjassa pidit. Luin pikaisesti netistä, että ei ehkä pitäisikään arvostella kirjaa kirjana, vaan ilmiönä. Tai sitten pitäisi pohtia kirjan määrittämää naiskuvaa. Hmm. Minulle kirja oli kuitenkin niin suuri pettymys, etten jaksanut edes lukea sitä loppuun. Se oli mielestäni venytetty versio Harlekiini-kirjoista, joita tunnustan ahmineeni nuoruusvuosinani...

Kuulun siis siihen sukupolveen, jonka nuoruuden aikana Harlekiini-kirjat tekivät maihinnousun pieniinkin ruokakauppoihin. Yläasteiässä niitä sitten tyttökavereiden kanssa ostettiin, ja hieman hihitellen, mutta salaa unelmoiden, niitä luettiin roppakaupalla. Ja nopeasti! Tuskin yhtä iltaa pidempää meni yhtä tarinaa sisäistäessä. Juonihan oli joka kirjassa sama: kaunis köyhä tyttö tapaa komean rikkaan miehen, joka on joskus pettynyt rakkaudessa ja sen vuoksi kyynistynyt. Tuo köyhä tyttö kuitenkin murtaa miehen kylmän ulkokuoren, ja noin 50 sivua ennen loppua eteentulleen vastoinkäymisen jälkeen he elävät onnellisina elämänsä loppuun asti - kartanossa. Ja siinä välissä "nainen katsoi punoittavin poskin, kun mies lähestyi häntä tummunein, vaativin silmin, ja äkkiä hän tunsi miehen kuuman, vaativan kosketuksen silkkipuseronsa läpi". Ja siihen malliin.

Juu. "Fifty shades of grey" ei mielestäni poikkea tuosta perusideasta mitenkään, tai, no, ehkä tuota pehmopornoseksikuvausten yksityiskohtaisuutta on "hieman" indeksikorjattu vuosikymmenten aikana.

Voisiko kirjatrilogian menestys perustua siihen, että nykyinen kolmikymppisten sukupolvi ei ole varhaisnuoruudessaan Reginoitaan ja Harlekiinejaan lukenut....?

Jään kauhunsekaisin tuntein odottamaan kirjasta tehtävää elokuvaa. Olisipa hauska järjestää veikkaus siitä, ketkä tulevat esittämään mies- ja naispääosia! Oikein vastanneiden kesken arvon yhden Harlekiini-kirjan - kaipa niitä vielä divareista löytyy! :-)

Edit: tässä välissä tiirailin netistä, että leffastahan on jo teaser-trailerikin levityksessä. Pääosia esittävät Matt Bomer ja Alexis Bledel. Että se niistä Harlekiini-arpajaisista. :-) Trailerin voit katsoa tästä:

 

Huumaava Helen

Vikkelätahtisen viikonlopun jälkeen on hyvä hetkeksi rauhoittua - näin maanantainakin - ja kuunnella, sekä myös katsella, Helen Sjöholmin versio "Du måste finnas" -kappaleesta musikaalista "Kristina från Duvemåla".

Mikä tunne, mikä jännite, mikä keskittyminen! Tuo keskittyminen ei herpaannu pienimmäksi hetkeksikään - ei jälkeäkään kauppalistan miettimisestä säkeistöjen välillä... :-)

Ihanaa viikonaloitusta Sinulle, lukijani! Nauti tästä!

Nuoruuden pasianssi

En tiedä, minkä vuoksi, mutta jostain syystä päässäni on parin viime päivän aikana soinut todellinen nuoruusmuistokappale. Ja ei, kyse ei ole Dingosta, olen sen verran vanhempaa ikäpolvea. Ja ei, kyse ei ole myöskään Duran Duranista, eikä Modern Talkingista. Onneksi! :-)

Kuulin varmaan noin kymmenvuotiaana ensimmäistä kertaa joltakin vanhempieni ostamalta kokoelma-LP-levyltä Neil Sedakan kappaleen "Solitaire". En tietenkään täysin - tai ollenkaan - ymmärtänyt, mistä kappaleessa lauletaan, en sen sanoja enkä varsinkaan vertauskuvallista sisältöä, mutta jokin tässä haikeassa, surumielisessä kaihossa iski pieneen ihmiseen. Tätä kappaletta tuli kuunneltua monet, monet kerrat, kun ne ensimmäiset sydänsurut iskivät. Ja nehän olivat sydänsuruja tyyliin "Nyyh, se ei heittänytkään mua tänään lumipallolla" tai "Nyyh, se ei hakenutkaan mua siihen viimeiseen hitaaseen koulun pikkujouludiskossa". Niistä sitten kirjoitettiin Teinariin (eli Teinikalenteriin, nuoremmille lukijoille tiedoksi), ja taustalla soi "Solitaire"...

Yhtä kaikki: Neil Sedaka, jota kenties jonkinmoisena hissimusiikkiruotsinlaivamuusikkona täällä Suomessa pidetään, kuuluu tämän nuoruusmuistokappaleen perusteella ikilemppareihini. Ja eihän tuo sanoitus nyt varsinkaan syvemmältä kantilta pohdittuna nyt ihan huonommasta päästä ole.

Tiesitkö muuten, että Neil Sedaka on tehnyt yhteistyötä mm. Abba-yhtyeen kanssa?

Viikon - jollei koko elämän - ajatus

"If it is important
to you, you will
find a way.

If not, you'll find
an excuse."

- Tuntematon -

Iloista isänpäivää, isä!

Tänään on kaikkien isien juhlapäivä - niin myös oman isäni.

Jaamme isäni kanssa monta yhteistä kiinnostuksen kohdetta, mm. rakkauden rytmimusiikkiin. Muistan omasta lapsuudestani useita pimeiden öiden tuokioita, kun olemme olleet koko perheen voimin matkalla jostain pidemmältä kohti kotia, ja torkuimme siskoni kanssa puoli- tai kokounessa auton takapenkillä. Isä kuunteli ajaessaan autoradiota, ja ennen kuin Maamme-laulu keskiyöllä lopetti radio-ohjelman (nuoremmille lukijoille tiedoksi, että niin todella tehtiin 70-luvulla Yleisradion radiokanavilla - eikä muita kanavia siis ollut saatavilla) isä naputti sormillaan rytmiä auton rattiin. Välillä vihkisormus osui ratin kovaan materiaaliin, ja nuo äänet ovat painuneet syvälle sieluuni yhtenä lämpimimmistä lapsuusmuistoistani. Hassua, ehkä, mutta totta.

Näin isänpäivänä onnittelen isääni - maailman parasta isää - suosikkikitaristimme Chet Atkinsin Kuolleet lehdet -kappaleella.

Onnea, isä!

Tällainen olen - kuvina

Monen muun bloggarin tapaan halusin minäkin laatia viikonlopun piristykseksi koosteen "Tällainen minä olen" -kuvista. Mitäs sitä itse määrittelemään itseään, kun joku on tehnyt siitäkin jo niin helppoa kuin ruoan tilaamisen kiinalaisen ravintolan listalta. :-)  Kuvat ovat siis täältä.