Donna Summer, tuo disco-aikakauden kirkkaimpiin kuningattariin kuulunut laulaja, oli kuollessaan 63-vuotias. Nähtävästi hän oli osannut pitää syöpään sairastumisensa salassa, koska ainakaan moniin lehtiin tai muihin tiedotusvälineisiin ei tuota tietoa ollut vuotanut. En muista, olenko jo tunnustanut heikkouteni disco-musiikkiin, mutta tunnustettakoon se nyt viimeistään tässä vaiheessa bloggaushistoriaani. Donna Summer, Diana Ross, Gloria Gaynor, Tina Charles, Amii Stewart - nuo kaikki edustavat lapsuuteni disco-laulajattaria, joita kuunneltiin joko radiosta Nuorten sävellahjasta tai vinyylilevyltä joltain K-Tel-levymerkin kokoomalevyltä. Jos kävi todella hyvä tuuri, jonkun näistä saattoi kuulla laulavan myös Lauantaitanssien disco-hittiä. Livenähän he eivät toki siellä olleet laulamassa, eikä musiikkivideoitakaan vielä 1970-luvun puolivälissä ja lopussa nähty, vaan välillä näytettiin Åke Blomqvistin disco-opissa olleita tanssijoita, ja välillä kuvaaja zoomasi levynkanteen... :-) Oi, miten hellyyttäviä muistoja!
Takaisin Donna Summeriin. Siskoni kävi kielikurssilla Englannissa hieman 1970-luvun puolivälin jälkeen, ja muistan vieläkin, kun hän iltalennolla Lontoosta saavuttuaan kaivoi minulle matkalaukustaan hämärässä olohuoneessamme Donna Summerin "Once upon a time" -kaksoislevyn!
 |
| Kuva: en.wikipedia.org |
Levynkansi aukesi komeaksi aukeamaksi, eikä vaatimattomuudesta voinut puhua: ei levyn kantta koskien, eikä sisällöstäkään koreutta puuttunut. Kappaleet olivat "juuri sitä itseään", 70-luvun discoa parhaimmillaan. Kappaleiden alut olivat usein rauhallisia, tunnelmoivia, ja sitten, kuin varkain, disco-komppi otti kappaleen haltuunsa, ja sovitukset pursusivat soitinten runsautta. Tällä levyllä kuulin myös ensimmäistä kertaa kaksi kappaletta toisiinsa sidottuina, eli kappaleet vaihtuivat ilman sitä normaalia kappaleiden välissä ollutta taukoa. Voi, miten uudelta se tuntuikaan - sitä piti kuunnella uudelleen ja uudelleen kerta toisensa jälkeen...
Once upon a time -levy oli varmaan soitetuin levyni koko tuon kesän, ja monta vuotta sen jälkeenkin. Kuten niin monet hyvätkin levyt, myös tuo tupla-cd hautautui kirjahyllyssä syvemmälle ja syvemmälle arkiston uumeniin, ja cd-levyjen esiinmarssi merkitsi tuonkin levyn pakkaamista pahvilaatikkoon. Kunnes, muutama vuosi sitten, löysin jostain ale-hyllystä saman levyn cd-versiona, ja nostalgisin tuntein ostin sen samalta seisomalta. Ja yllätys yllätys: jos on kerran ollut disco-musiikin ystävä, ja on sitä edelleen (ihan julkisesti!), niin ajan hammas ei ole tuohon levyyn purrut! Levyn kaikki kappaleet ovat kolmikon Giorgio Moroder, Pete Bellotte ja Donna Summer käsialaa.
Donna Summerin ura oli lähtenyt nousukiitoon jo ennen tätä kyseistä levyä: hänen ensimmäinen ykköshittinsä oli vuonna 1977 ilmestynyt "I feel love", jota pidetään yhtenä elektronisen musiikin tienviitoittajista: taustat oli ensimmäistä kertaa tehty pelkillä syntetisaattoreilla.
 |
| Kuva: www.donnasummer.if |
Summerin pitkän uran varrelle mahtui useita hittejä: tässä jo mainittujen lisäksi mm. Love to love you baby, I remember yesterday, The wanderer, She works hard for the money, Bad Girls sekä viimeiseksi suureksi hitiksi jäänyt This time I know it's for real vuodelta 1989. Legendaarinen on tietysti myös duetto No more tears - Enough is enough yhdessä Barbara Streisandin kanssa.
Uutinen Donna Summerin poismenosta toi tietynlaisen haikeuden mieleen. Se "ainoa oikea" disco-kausi taitaa olla painumassa unholaan disco-kuningattarien poistuessa joukostamme. Onneksi musiikki jää!
Taidanpa kaivaa Once upon a time -levyn esiin huomista työmatkaa varten - Donna Summeria muistellen.
Tässä vielä kymmenminuuttinen kooste Summerin hiteistä hänen itsensä esittämänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei, ja kiva, kun kommentoit! Kommenttisi julkaistaan vahvistuksen jälkeen.
t.Tupuna