maanantai 5. marraskuuta 2012

Synttäripäivä

Hyvä lukijani,

on taas tullut tuskastuttavan ja liiallisen pitkä tauko bloggaamiseen. "Laiska töitään luettelee", sanoo sananlasku, joten totean vain, että työkiireiden vuoksi ei ole ollut aikaa - eikä päätäkään - muuhun kirjoittamiseen. Mutta nyt näkyy onneksi sitä kuuluisaa valoa tunnelin päässä, joten vapaamuotoisempi kirjoittaminenkin alkaa taas sujua.

Jännittävästi juuri tänään tuntui siltä, että on aika palata bloggauksen pariin, ja tarkistettuani asian huomasin, että tänään on Tupunan tuuma -blogin yksivuotissynttäripäivä! Jippii!

Sen kunniaksi päivän biisi - ja sepä aiheuttikin päänvaivaa. Olisin halunnut tylsääkin tylsemmällä tavalla juhlistaa tätä yksivuotistaivalta perinteisellä "Happy birthday" -kappaleella, mutta en oikein löytänyt Youtuben(kaan) kätköistä yhtään riittävän kiinnostavaa versiota. Oli pikkuoravia, avaruusolioita jne, mutta ne eivät nyt oikein tuntuneet hyviltä ideoilta. Oli siis vaihdettava suunnitelmaa.

Aloin pohtia, mikä on tässä kuluneen vuoden aikana antanut minulle eniten, ja listan kärkeen kiilasi (älkää kertoko tätä kissoilleni.....!) ehdottomasti musiikki. Merkkipäivän biisiksi valikoitui siis näillä kriteereillä lapsuudensuosikkini Abban "Thank you for the music". Ja minkä version löysinkään! 70-luvun puolivälin viattomuus on selkeästi läsnä, sen ajan muodista nyt puhumattakaan: mitkä paljetit, mitkä haalarit, mitkä luomivärit - ah! :-)

Kyseisen laulun sanomahan on kiteytetty jo vuosikymmeniä aiemmin "Laps' olen Karjalan" -kappaleen tekstiin:

".... vaan perinnön sain kaikkein kalleimman.
Sain laulun, soiton lahjan sydämeen.
En niitä vaihtais onneen maalliseen."

Kornia? Kenties, mutta kummasti vain silmäkulma kostuu, kun tuota laulaa... :-)

Ja nyt: Agnetha, Björn, Benny ja Frida: olkaa hyvät!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, ja kiva, kun kommentoit! Kommenttisi julkaistaan vahvistuksen jälkeen.

t.Tupuna