Paljon melua harmaasta

Keskustelin alkuvuodesta amerikkalaisen ystäväni kanssa kirjoista, ja hän kysyi minulta, joko "Fifty shades of grey" -huuma on tavoittanut Suomen. Ilmeeni varmaan paljasti, että "ei", sillä hän alkoi vuolaasti selittää, mistä on kyse. Kuulin, että kyseessä on kirjasarja, joka on ollut JÄTTImenestys Jenkeissä, ja jota KAIKKI naiset lukevat, ja josta he sitten kokoontuvat kahviloihin KESKUSTELEMAAN. Kuulosti hyvältä, sillä, anteeksi vaan, en ihan ensimmäiseksi yhdistä kolmekymppisiä amerikkalaisnaisia ja lukupiirejä toisiinsa.... :-) Tunnustan: olen ennakkoluuloinen realisti. :-)

No, tuo kirja sitten unohtui minulta täysin, mutta palasi mieleeni muutama viikko sitten, kun kävin Akateemisessa kirjaostoksilla ulkomaanmatkaa varten. Ostettuani sen varsinaisen kirjan, jota menin ostamaan (Arno Kotro - Christer Lybäck: Veitsen terällä. Palaan siihen myöhemmin....), näin kassan vieressä pokkariversion tuosta ystäväni mainitsemasta kirjasta. Nappasin kirjan hyllystä ja pakkasin sen mukaan.

Luettuani reissussa tuon Christer Lybäckin tarinan tartuin suosittuun "Fifty shades of grey" -kirjaan, ja mikä totaalinen pettymys se olikaan! Brittiläinen E.L. James on bestseller-listojen kärjessä ymmärtääkseni joka puolella maailmaa, mutta olen sitten ehkä se poikkeus, joka vahvistaa suosion... Jos joku teistä lukijoistani on a) jaksanut lukea kirjan loppuun ja/tai b) pitänyt siitä, niin olisin tosi iloinen, jos jaksaisit lyhyesti kommentoida, mistä tuossa kirjassa pidit. Luin pikaisesti netistä, että ei ehkä pitäisikään arvostella kirjaa kirjana, vaan ilmiönä. Tai sitten pitäisi pohtia kirjan määrittämää naiskuvaa. Hmm. Minulle kirja oli kuitenkin niin suuri pettymys, etten jaksanut edes lukea sitä loppuun. Se oli mielestäni venytetty versio Harlekiini-kirjoista, joita tunnustan ahmineeni nuoruusvuosinani...

Kuulun siis siihen sukupolveen, jonka nuoruuden aikana Harlekiini-kirjat tekivät maihinnousun pieniinkin ruokakauppoihin. Yläasteiässä niitä sitten tyttökavereiden kanssa ostettiin, ja hieman hihitellen, mutta salaa unelmoiden, niitä luettiin roppakaupalla. Ja nopeasti! Tuskin yhtä iltaa pidempää meni yhtä tarinaa sisäistäessä. Juonihan oli joka kirjassa sama: kaunis köyhä tyttö tapaa komean rikkaan miehen, joka on joskus pettynyt rakkaudessa ja sen vuoksi kyynistynyt. Tuo köyhä tyttö kuitenkin murtaa miehen kylmän ulkokuoren, ja noin 50 sivua ennen loppua eteentulleen vastoinkäymisen jälkeen he elävät onnellisina elämänsä loppuun asti - kartanossa. Ja siinä välissä "nainen katsoi punoittavin poskin, kun mies lähestyi häntä tummunein, vaativin silmin, ja äkkiä hän tunsi miehen kuuman, vaativan kosketuksen silkkipuseronsa läpi". Ja siihen malliin.

Juu. "Fifty shades of grey" ei mielestäni poikkea tuosta perusideasta mitenkään, tai, no, ehkä tuota pehmopornoseksikuvausten yksityiskohtaisuutta on "hieman" indeksikorjattu vuosikymmenten aikana.

Voisiko kirjatrilogian menestys perustua siihen, että nykyinen kolmikymppisten sukupolvi ei ole varhaisnuoruudessaan Reginoitaan ja Harlekiinejaan lukenut....?

Jään kauhunsekaisin tuntein odottamaan kirjasta tehtävää elokuvaa. Olisipa hauska järjestää veikkaus siitä, ketkä tulevat esittämään mies- ja naispääosia! Oikein vastanneiden kesken arvon yhden Harlekiini-kirjan - kaipa niitä vielä divareista löytyy! :-)

Edit: tässä välissä tiirailin netistä, että leffastahan on jo teaser-trailerikin levityksessä. Pääosia esittävät Matt Bomer ja Alexis Bledel. Että se niistä Harlekiini-arpajaisista. :-) Trailerin voit katsoa tästä: