Kesämuistoja Savonlinnasta

Lapsuuteeni kesiin kuuluivat säännölliset vierailut Savonlinnan Oopperajuhlille. Joskus niillä käytiin päiväseltään, eli lähdettiin keskipäivällä, ajettiin illan näytökseen, syötiin väliajalla eväät ja torkuttiin paluumatka kotiin ollen perillä omassa sängyssä aamuyöllä. Isä tietysti valvoi ja ajoi. Joskus taas tehtiin hotelliyöpymisen sisältänyt oopperamatka, ja lapsenahan hotellissa asuminen oli huisin jännittävää. Myös itse linna oli lapsen mielestä taatusti jännittävämpi paikka kuin aikuinen oopperayleisö osasi kuvitellakaan.

Muistan aiemmilta vuosilta kaksi huippukohtaa ylitse muiden: 90-luvun alussa esitettiin Savonlinnassa Gershwinin Porgy ja Bess -ooppera harlemilaisin voimin, ja voi sitä tulkinnan ja äänen juhlaa! Tuolta vuodelta muistan myös paluulennon Savonlinnasta Helsinkiin: oopperan esittänyt harlemilaisryhmä lensi samalla lennolla, ja lähestyttäessä Helsinkiä he virittivät kauniin gospelin, ja lentokoneellinen aamu-unisia ihmisiä sai nauttia taivaallisesta stemmalaulusta lyhyen, mutta ikimuistoisen hetken ajan. Aah!

Toinen 90-luvun alun huippuhetki oli klassisen Romeo ja Julia -baletin esitys Savonlinnan linnanpihalla. Miten hyvin tuo teos sopikaan karun linnan uumeniin. Lisää baletteja Savonlinnan ohjelmistoon, huomaan tässä tätä kirjoittaessanikin toivovani!

Tänä kesänä (vai pitääkö jo sanoa "viime kesänä"; apua!!) tein muutaman vuoden tauon jälkeen kesäretken oopperajuhlille leppoisasti junalla. No, suurin syy junan valitsemiseksi oli kipeä selkä, mutta kyllähän junalla  matkustaminen on rentouttavampi vaihtoehto kuin itse autolla ajaminen.

Vinkiksi voisin kyllä VR:lle antaa, että ainakin oopperajuhlien ajaksi se taajamajuna Parikkalasta Savonlinnaan kannattaisi kyllä päivittää joko a) tilavampaan tai b) useampivaunuiseen versioon. Matkalaukkujen ainoa kuljetustapa ainakin siinä vaunussa, missä minä matkustin, oli kunkin matkustajan sylissä...

Hotelliin kirjautumisen jälkeen oli vuorossa pikainen välipala kesäauringon hellimällä Wanhan Kasinon terassilla.

Pikaisen vaatteidenvaihdon jälkeen oli vihdoin aika lähteä kävelemään kohti linnaa ja illan esitystä - Richard Wagnerin Lentävää hollantilaista. Poikkeuksellisella tavalla oopperaillan tenho valtaa jo rantaa pitkin kohti linnaa kävelevät oopperavieraat. Samanlaista tunnelmaa toivoisin kokevani joskus myös Kansallisoopperan liepeillä, mutta tuon betonisen, kolkon rakennuksen luona ei moista kokemusta ole vielä vastaani tullut.

Lentävä hollantilainen on wagnermaisen massiivinen, silti romanttinen ooppera. Juoni on kolmesta näytöksestä huolimatta lyhyt: oopperan päähenkilö, hollantilainen merikapteeni, on tuomittu ikuisesti harhailemaan maailman meriä. Tuomio on kuitenkin "katkolla" joka seitsemäs vuosi, jolloin kapteeni saa luvan astua maihin, ja jos hän tuona aikana löytää itselleen uskollisen, rakastavan vaimon, kirous raukeaa, ja kapteenin sielu saa rauhan. Jokainen voi nyt sitten itse pohtia, miten ooppera etenee... :-) Lisätietoja voi tietty kurkistaa vaikkapa Wikipedian tältä sivulta.

Esitys, jonka näin, oli sairastunutta Juha Uusitaloa tuuraamaan hälytetyn Thomas Hallin ensimmäinen kokonainen hollantilaisesitys. Ja voi, miten hän lauloikaan! Jo ensimmäisistä tahdeista lähtien käsivarsien ihokarvat nousivat pystyyn, ja tuskaisen merikapteenin tunne välittyi suoraan sydämeen. Jännittävää oli, että näytösten välillä kuulin keskustelua siitä, että "Voi kauhea, miten tuo Hall laulaa niin rankasti! Eikö olisi parempi laulaa sillälailla hiljaa, haamumaisesti...." Ja tähän vastaan, että "Ei!" Miettikää nyt itse (vaikkei tilanne nyt ehkä tule elämässä vastaan, mutta silti...): olet jo vuosikymmeniä kiertänyt ja vaeltanut maailman meriä, päässyt maihin joka seitsemäs vuosi, eikä pelastavaa, uskollista rakkautta ole löytynyt. Eikös se nyt pistä vähän vihaksi niin, että se kuuluu myös äänessä?

Thomas Hall oli siis minulle illan ehdoton tähti ja pelastus. Matti Salminen teki (liiankin?) takuuvarmaa työtä Dalandina, norjalaisena merikapteenina, mutta sen sijaan hänen tytärtään, Sentaa, esittänyt Amber Wagner, ei kehutusta teknisestä taituruudestaan huolimatta (tai juuri sen vuoksi?) tehnyt minuun vaikutusta.

Ooppera oli liiankin äkkiä ohi, ja oli aika siirtyä Wagnerin sävelet korvissa kaikuen kohti hotellia. Matkalla pysähdyin vielä torin laitamille pienelle yöpalalle. Heinäkuun lopun myöhäisilta vaihtui yöksi, ja jossain hollantilainen oli saanut rauhan - aloittaakseen rakkauden etsimisen taas uudelleen jollain maailman oopperalavoista.

Tässä vielä juu-tu-biin uumenista löytämäni tallenne Savonlinnan viime kesän hollantilaisesta, sen harjoituksista, jossa hollantilaisena vielä laulaa Juha Uusitalo. Kiitos Itä- ja Länsi-Savo videon tuottamisesta!