Urheilullisten siipien havinaa

Vietin hyvän ystäväni kanssa viikonlopun teemalla "turistina kotikaupungissa". Pohdimme sitä jo keväällä tavatessamme, ja vihdoin viimein, ennen syksyn tuloa, saimme tuon viikonlopun järjestettyä. Tarkoituksenamme oli hypätä "Hop on hop off" -bussiin, mutta päädyimmekin sitten maanläheisempään vaihtoehtoon, ja kurvailimme kolmosen raitiovaunulla ympäri Helsinkiä. Reissusta riittää kirjoitettavaa muutamaankin bloggaukseen, mutta aloitan kertomalla nähtävyydestä, joka sijaitsee alle kilometrin päässä kodistani...

Olympiastadionin tornin alla on sisäänkäynti Suomen Urheilumuseoon. Paikkaan, johon päätimme hetken mielijohteesta piipahtaa käytyämme ensin ihailemassa maisemia Olympiastadionin tornissa.









Odotukseni Urheilumuseosta olivat hieman, hmm, sanoisinko, kuivahkot: tiesin ainoastaan, että siellä on näytillä Matti Nykäsen mitalikokoelma. Siksipä olikin iloinen yllätys, että Urheilumuseo osoittautui paitsi hyvin jäsennellyksi ja informatiiviseksi vierailupaikaksi, niin myös hauskaksi paikaksi, jossa urheilua ja sen lieveilmiöitä esitellään sopivasti pilke silmäkulmassa.

Näkymä Urheilumuseon sisäänkäynniltä.

Aloitimme tutustumisen suomalaisen kuntoliikunnan historiaan; Tahko Pihkalan "Suomen miehen kuntokurssi" voisi olla hyödyllinen tänäkin päivänä, ja kyykkää voisi ehkä kokeilla Angry Birdsien pelaamisen sijaan? :-)

Kyykkävarusteita.

Voisiko tästä saada uuden painoksen?

Hauska sattuma oli se, että juuri muutamia viikkoja sitten, kesäolympialaisten aikaan, juttelin ystäväni kanssa siitä, että todella oudon näköisiä ovat nykyään telinevoimistelussa käytettävät telineet: hevonen ja hyppyteline eivät muistuta ollenkaan niitä, mitä koulujen jumppasaleissa 70-luvulla käytettiin. Ja kas vain: museon vitriinissä oli juuri näiden nostalgisten jumppatelineiden pienoismallit! (pahoittelen kuvien epätarkkuutta: lasivitriini ei helpottanut haastavaa, salamatonta kuvaamista....)

Eläköön, nostalgia! :-)

Näytillä oli myös urheiluun liittyvää hattumuotia: 1920- ja 30-luvuilla tunnetun lentäjän, Wäinö Bremerin, sekä nostalgisen radioäänen ja urheiluselostajan Pekka Tiilikaisen hatut!

Wäinö Bremerin lentoasusteita.

Maailmaa nähnyt päähine.

Tieteeksi muuttuneen urheilun aikana oli hauska nähdä myös Juha "Julma-Juha" Väätäisen harjoitusohjelma 70-luvun alusta: "back to basics", voisi tästä yhteenvetoa sanoa. Juoksua, lepoa ja ruokailua. Hauska yksityiskohta on tuo jokailtainen "juustoa ja lasi punaviiniä" päivän päätteeksi. Saataisiinkohan sillä nykyurheiluunkin siitä (ainakin silloin tällöin) puuttuvaa rentoutta?

"Julma-Juhan" harjoitushuoneentaulu 70-luvun alusta.

Olympialaiset olivat tietysti suuri osa museon kokoelmaa. Kaunein vitriini oli mielestäni tämä alla kuvaamani: kokoelma olympiasoihtuja.

Olympiasoihtuja.

Jollei syysflunssa olisi estänyt, olisin halunnut myös kokeilla "virtuaali-Vireniä", eli juoksumaton ja videokuvan yhdistelmää, jolla voi testata kykynsä pysyä Lasse Virenin tahdissa Montrealin olympialaisten (v. 1976) 5000 metrin loppukirissä. Lisää tästä simulaattorista voi lukea tästä.

Yhteenvetona: Urheilumuseossa voi ja kannattaa piipahtaa, vaikkei turisti olisikaan. :-)  Lisätietoja museosta löydät täältä.