Taas on viikko vierähtänyt huimaa vauhtia, blogikirjoitukset ovat valitettavasti joutuneet väistymään työkiireiden tieltä. Pahoitteluni pitkästä tauosta - toivottavasti jaksat silti käydä täällä aina tiiraamassa, josko Tupuna on ehtinyt bloginsa ääreen...
Onneksi näin sunnuntaiaamuna on taas rauhallisempi hetki rauhoittua näppäimistön ääreen. Tämän päivän aiheesta saa kyllä pohdittavaa ja keskusteltavaa koko tulevaksi viikoksi...
Sain ystävältäni vinkin Mikko von Bruunin tekstistä, jossa pohdiskellaan korkeakulttuuria. Teksti löytyy kokonaisuudessaan YLE Klassisen nettisivuilta, eli täältä. Luin tämän tekstin ensimmäisen kerran jo muutama viikko sitten, mutta sen sisältö palautui salaman lailla mieleeni, kun katselin kuluneen viikonlopun tv-ohjelmatarjontaa. Onko vika vain minussa, kun tuntuu siltä, että katsojia aliarvioidaan ala-arvoisella ohjelmatuotannolla? Mitä "uutta" on ns. "uusissa" viihdeohjelmissa, jotka suurilla mainoskampanjoilla rummutetaan sisään? Samaa myötähäpeää, nolostuneita vieraita ja lyhyitä, toisiinsa liittymättömiä kohtauksia kevein aasinsilloin sidottuina...
Mikko von Bruunin sanoin: "Ajattelen niin, että kulttuurituotanto on perin kaupallistunut ja
kansainvälistynyt. Tavoitteena ei ole tarjota korkeaa, vaan jotakin,
joka tuottaa voittoa. Me kuluttajat olemme oppineet kuluttamaan. Emme
ehkä löytääksemme ajatuksia ja johdatuksia ymmärrykseen. Olemme
addiktoituneita. Olemme addiktoituneita välittömään nautintoon. Niitä
tarjoavat ajatuksettomat viihdeohjelmat, ajatukseton kirjallisuus ja
musiikki. Tämä kulttuuri ei tarkoituksellisesti kuvaa mitään, vaan
tarjoaa välittömän helpotuksen elämän frustraatioihin, kuten
yksikertainen seksi ilman ajatusta partnerista.
....Näin yksinkertaisesta ja banaalista
tulee todellisuus ja vähitellen yhteiskunnallinen totuus."
Taidatko sen paremmin sanoa?!
Mutta tarjotaanko meille, kuluttajille ja katsojille sitä, mitä me haluamme? Onko tarjonta kohdannut kysynnän? Onko kyse siitä, että valtaosa, enemmistö, tyytyy siihen helppoon vaihtoehtoon? Toivon kädet kyynärpäitä myöden ristissä, että vastaus on "ei". Eihän Jorma Uotinen ole oikeassa vastauksessaan von Bruunin tekstiin? "On helpompi suosia keskinkertaisuutta, koska sen ymmärtäminen on helpompaa."
Olen jo kauan ollut turtunut nykyiseen viihdetarjontaan televisiossa. Harva "talentinmetsästys"-ohjelma jaksaa kiinnostaa, vielä harvempi reality-sarja. Kaikissa niissä on juonta vähemmän kuin kuluneessa kenkäharjassa (jos siinä mitään juonta koskaan on ollutkaan). Ainoa iloinen poikkeus oli viime talvinen Voice of Finland. Tosin sitäkään en jaksanut monesti seurata, koska sitäkin vaivasi se sama muotti mikä muitakin: lyhyitä pätkiä, toistoa toiston perään mitä on tulossa "heti katkon jälkeen". Positiivinen asia ohjelmassa oli, että nujertamisen sijaan ohjelmassa kannustettiin!
VastaaPoistaAlkuviikosta otsikoihin nousi viime perjantaina alkanut "Vain elämää" -ohjelma. Ei niinkään siksi, että ohjelmassa tehtiin hienoja versioita tutuista hiteistä, vaan siksi, että ohjelmassa ...itkettiin ilosta! Ja paljon itkettiinkin! Itse pelkäsin jo artistien nestehukan puolesta... sen kummenpaa juontahan ohjelmassa ei ollut, mutta jotenkin ohjelman henki oli leppoisa ja positiivinen. Ja kyllä se on niin, että ilonkyyneleet ovat paljon vähemmän ahdistavia, kuin pettymyksen ja negatiivisen yleissävyn tuottamat kyyneleet.
Mielenkiinnolla odotan jatkoa, että kantaako leppoisuus ja hyvä henki tulevissa jaksoissa.
terv. Ultsi