torstai 7. kesäkuuta 2012

Ohikulkijoillakin on korvat

Pyrin pitämään tämän blogin paikkana, jossa vallitsee positiivinen henki. Tänään ajauduin kuitenkin sivulliseksi tapahtumaan, joka oli mielestäni sen verran tökerö, että haluan kirjoittaa sen "koko maailmalle" - eli teille, lukijani. 

Vietin tänään mukavan iltapäivätuokion kuunnellen mielenkiintoisia luentoja. Tilaisuuden päätyttyä kävelin hyväntuulisena hakemaan autoani eräästä keskustan parkkihalleista, ja maksaessani pysäköintiäni maksuautomaattiin olin pakotettu kuulemaan seuraavanlaisen "keskustelun":

iäkkäältä kuulostanut mies oli arvatenkin joltain ulosajopuomilta soittanut info-nappulaa painaen parkkihallin asiakaspalveluhenkilölle saadakseen apua. Linja puomilta asiakaspalvelutilaan oli hyvä, koska jopa minä kuulin maksuautomaatille asti, että soittaneella henkilöllä oli vaikeuksia puomin aukaisussa, maksussa tms. Nähtävästi linja asiakaspalvelusta puomille oli huonompi, tai sitten soittajan oli joko huonon kuulonsa tai ympäristön hälyn vuoksi vaikea kuulla, mitä asiakaspalveluhenkilö hänelle neuvoi. Keskustelua ei siis oikein päässyt syntymään, ja sitten jo kuulinkin jotain, mikä pahoitti mieleni. Asiakaspalveluhenkilö painoi puomin aukaisevaa nappia, ja sen jälkeen kommentoi suureen ääneen:

"V__un vanhus p__se s__tana."

Toivon, että puheyhteys puomille oli jo suljettu. Avoimesta ikkunaluukustahan se kuului "vain" meille ulkopuolisille asiakkaille.

Silti mietin, miten surullista

a) jos ei enää opeteta, että tuollainen käytös ei kuulu hyvään asiakaspalveluun

ja/tai

b) että tarvitsisi opettaa, että tuollainen käytös ei kuulu hyvään asiakaspalveluun.

Kuva: www.kiroguru.fi

1 kommentti:

  1. Puhumattakaan siitä, että myös kommentoija on jonain päivänä se v---n vanhus - jos hyvin käy!

    Aurinkoa coachilta

    VastaaPoista

Hei, ja kiva, kun kommentoit! Kommenttisi julkaistaan vahvistuksen jälkeen.

t.Tupuna