perjantai 30. joulukuuta 2011

Viikon tähti II

On jälleen "Viikon tähden" aika. Tällä kertaa nimitys osuu naispuoliseen näyttelijättäreen, Dame Judi Denchiin.

Kuva: en.wikipedia.org
 
Judi Dench syntyi vuonna 1934, ja aloitti näyttelijän opinnot parikymppisenä lontoolaisessa teatterikoulussa. Heti opintojen päätyttyä, v. 1957, hän teki läpimurtonsa Shakespearen Hamletissa, Ophelian roolissa. 60-luvun alussa hän liittyi Royal Shakespeare Companyyn, jonka leivissä pysyi seuraavan parinkymmenen vuoden ajan. Teatteriroolien lisäksi Dench on filmannut lukuisia elokuvia, joista hän on voittanut niin Golden Globe -palkintoja kuin yhden sivuosa-Oscarinkin (vuonna 1999 elokuvasta "Rakastunut Shakespeare").

Vaikka Judi Denchin lyhytkin historiikki sisältää kovin monta Shakespeare-mainintaa, on hän ainakin Suomessa varmaan tunnetuin BBC:n tv-komedioista "A fine romance - Kuinka isosisko naitetaan" ja "As time goes by - Vanha suola janottaa", joista jälkimmäistä esitettiin ainakin tänään YLE:n ykköskanavalla.

Nuoremmat lukijat tuntevat Denchin luultavasti parhaiten James Bondin M-roolista, jota Dench on näytellyt jo kuudessa Bond-elokuvassa. Seitsemäs, "Skyfall", on parhaillaan työn alla.

Karismaattisena, taitavana ja vähäeleisenä näyttelijänä Denchin ansiot riittäisivät jo sinällään tälle Tupunan Viikon tähti -listalle. Haluan silti tuoda Denchistä esiin sen puolen, jota ainakin meillä heikommin tunnetaan. Musikaalivelho Stephen Sondheimin säveltämä ja sanoittama musikaali A little night music - Kesäyön hymyilyä - sai ensi-iltansa Broadwaylla vuonna 1973. Runsas parikymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 1996, sen otti ohjelmistoonsa Lontoon Royal National Theatre, ja noin vuoden ajan Judi Dench esitti Desireetä. Musikaalin kenties tunnetuin kappale, Send in the Clowns, oli minulle aina hieman vaikeaselkoinen ja vaikeasti lähestyttävä, kunnes näin ja kuulin sen Judi Denchin esittämänä. Palaset loksahtivat paikoilleen, ja kyynel nousi silmäkulmaan...

Musikaalin juonen voi halutessaan lukea vaikkapa Wikipediasta eli täältä.

Ja se ihana, ihana versio Send in the Clownsista löytyy tästä alta (kappale alkaa kohdasta 1:30):


Mukavaa loppuvuotta toivotteleepi Tupuna!

2 kommenttia:

  1. Voi, Dame Judi on niin upea! Toinen leidi, josta pidän on Helen mirren, mutta Judista vielä enemmän.

    VastaaPoista
  2. Marjukka: Aivan samanlaiset makumieltymykset meillä! Helen Mirren ja Judi Dench ovat jotenkin mielessäni aina "pari", vaikka erityyppisiä rooleja tekevätkin... Mirren "The Queen" -elokuvassa oli kyllä upea! Löysin muuten joulunpyhinä Mirreniltä ihan uudenlaista materiaalia, pyrin laittamaan siitä bloggausta pikapuolin! :-)

    VastaaPoista

Hei, ja kiva, kun kommentoit! Kommenttisi julkaistaan vahvistuksen jälkeen.

t.Tupuna