maanantai 5. joulukuuta 2011

Hyväntuulinen hahmo lapsuudesta

Viime viikolla luin lehdestä uutisen: "Myyrän isä on kuollut." "Myyrän isällä" tarkoitettiin Zdenek Mileriä, 70-luvulta tutun Myyrä-piirroshahmon luojaa. Aikana, jolloin piirroselokuvat olivat aivan toisenlaisia kuin nykyiset animaatioelokuvat, Myyrä ystävineen seikkaili sekä televisiossa että yhdessä ensimmäisistä kirjoistani, "Kuinka Myyrä sai housut". Kirja oli vaakasuuntaisen A4:n kokoinen, selkämyksestään vihreä, ja sivuja piti ahkeran lukemisen vuoksi teippailla kiinni, etteivät ne olisi irronneet. Mitään suurempaa opetusta tuossa kirjassa ei muistaakseni ollut, vaan kirja kertoi ainoastaan siitä, kuinka tuo Myyrä-hahmo sai housut. Muistan, kuinka Myyrän kaveri rapu käytteli saksiaan housukangasta leikatessaan... Jotkut lapsuuden kuvat ovat näköjään piirtyneet verkkokalvolle ihan pysyvästi. :-)

Kuva: piirros Z. Miler/www.bookcrossing.com


Juuri tämä kaksi vuotta valmisteltu "Kuinka Myyrä sai housut" -tarina oli elokuvana alkusysäys koko Myyrä-tuotannolle. Miler sai tämän elokuvan valmiiksi vuonna 1956, ja sen jälkeen tuo neuvokas ja hyväntahtoinen Myyrä on puuhaillut kaikenlaista: se on saanut auton, käynyt lentämässä, parantanut ystävänsä hiiren, selvinnyt talvesta, toiminut puhemiehenä... Tunnusomaista Myyrälle on touhukkuus, ystävällisyys, pulmatilanteista selviäminen - siis selvää arjen sankariainesta! Ja kaiken kruunasi valloittava hymy!

Kuva: www.condiana.fi

Milerin kuoleman jälkeen Myyrä-hahmoa on analysoity enemmänkin, ja olen oppinut mm. sen, että Myyrä oli suunniteltu sosialismin mannekiiniksi: se ei esimerkiksi saanut itselleen uusia housuja ilman ystäviensä apua. Muurahaiset kutoivat kankaan, rapu leikkasi sen ja linnut neuloivat kankaan housuiksi. Hmm. Tiedä häntä. Eivätkös siinä Tuhkimo-piirroselokuvassakin linnut hoitaneet tanssiaispuvun viimeistelyn? Tekeekö piirroshahmosta sosialistisen vain se, että se on piirretty Tšekkoslovakissa?

No, analysointi sikseen. Myyrässä on jotain ilahduttavaa, eikä sitä voi oikein vilkaistakaan tulematta hyvälle tuulelle. Tästä toimikoon todisteena se, että kun hain autoni huollosta, olivat ronskit autoasentajat nostaneet takapenkilläni matkustavan Myyrä-hahmon etupenkille, laittaneet sen turvavöihin ja nostaneet toisen käden (?) iloiseen tervehdysasentoon!

Milerille postuumisti kiitos valoisasta Myyrä-hahmosta, ja Sinulle, lukijani, hyväntuulista viikkoa!

Kuva: www.tammi.fi  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, ja kiva, kun kommentoit! Kommenttisi julkaistaan vahvistuksen jälkeen.

t.Tupuna