Talven selkä on taittunut -

sehän käy selkeästi ilmi tästä pääsiäispäivän kävelyllä napatusta valokuvasta! :-)

Aurinkoinen pääsiäinen

Nautin eilen, pitkäperjantaina, aurinkoisen ja lämminhenkisen pääsiäisaterian vanhempieni luona. Parsaa, lammasta, pashaa, mämmiä, kaikkia perinteisiä pääsiäisherkkuja - ja ennenkaikkea aurinkoista ja lämmintä seuraa!

Näiden kuvien kera toivotan Sinulle, lukijani, aurinkoista ja keväistä pääsiäisen aikaa!

Pääsiäisen junamatka

Pääsiäinen sujui todella, todella rauhallisesti: hyvää ruokaa, paljon unta, ja monia elokuvia - muutamasta saa ehkä blogikirjoituksenkin aikaiseksi! Nyt on sitten edessä paluu arkeen, ja aamuherätyksiin tottuminen. Olen armoitettu "aamu-unikko", mutta eiköhän tämä tästä lisääntyvän valon myötä.

Eilinen, eli toinen pääsiäispäivä, sai hieman lisäväriä yllättävästä junamatkasta. Matkallani pääsiäislounaalle vanhempieni luo autoni sanoi vaihteiston sopimuksen irti, ja ystävällinen hinausauton kuljettaja kiikutti autoni korjaamon pihalle. Maittavan ja pitkän pääsiäislounaan jälkeen lähdin siis junalla kohti keskustaa.

Pääradan varrella on vielä jäljellä muutamia puisia asemarakennuksia, jotka nykyjunien kovassakin vauhdissa ehtivät herättää mielikuvitukseni: mitähän noillakin rappusilla on nähty vaikkapa sata vuotta sitten? Mihin ihmiset olivat silloin menossa, miten he olivat pukeutuneet, mitä he miettivät junamatkailusta - tai matkailusta yleensä? Oliko joku pieni matkustaja kenties jännittänyt jo monta yötä ennen junamatkaa, että miltä se junassa istuminen tuntuu...

Nykyiset lähijunat ovat muuten todella, todella erilaisia kuin ne, joissa 80-luvun puolivälissä matkustin lukioon. Silloin junavaunut olivat yksinkertaisia, yksitasoisia, pitkillä, yhtenäisillä penkeillä ei tosiaankaan ollut niskatukia tms. mukavuuksia, puhumattakaan, että lähijunassa olisi ollut vessaa! Näyttöjä ei ollut, ainoa info matkan etenemisestä kuului, jos kuului, rätisevän kaiuttimen kautta. Toisaalta: oliko matkustamisessa silloin enemmän tunnelmaa? Varsinainen "tunnelmapläjäys" oli aina se arkipäivisin Helsingistä pohjoiseen klo 16.05 lähtenyt K-juna, jonka kyytiin tähtäsin joskus ihan tarkoituksellisesti, vaikka koulupäivä olisi loppunutkin jo aiemmin. Tuo piiiiiiiiiitkä puinen juna oli aivan omaa luokkaansa! Sen penkit olivat vieläkin kovemmat kuin silloisten standardi-lähijunien, vaunuissa oli kylmä, ovet aukenivat ihan kahvasta kääntämällä ilman sähköisiä toimintoja, kuulutuksia ei ollut lainkaan - mutta mikä ihana, menneiden aikojen tunnelma!

Kuva: www.steamrail.fi

Ylläolevan kuvan junavaunu näyttää juuri siltä lukiovuosieni toivevaunulta...

Jotain hienoa tuossa junamatkailussa (vaikkakin vain 30 km verran, heh) kyllä on, varsinkin tietysti pidemmillä matkoilla. Siinä tuntee todella matkustavansa, niin hyvässä kuin pahassa. En muista, olikohan se joku vanha intiaanisanonta, vai mikä lie, jota äitini käytti, kun tulin ensimmäisen kerran kotiin Atlantin ylittävältä lennolta. Äiti nimittäin kysyi parin päivän päästä, että "jokos sielu on ehtinyt mukaan", ja vaikka tuolle hieman hymähdin, niin jotain totuuden siementä tuossa sanonnassa on. Ihmiselle ei kuitenkaan kenties ole luonnollisin mahdollinen olotila kiitää paikasta toiseen monen sadan kilometrin tuntinopeudella...

Keväistä pääsiäistä

Pääsiäislauantain vaihtuessa ensimmäiseksi pääsiäispäiväksi toivotan Sinulle, lukijani, rauhallista pääsiäistä näiden töölönlahtelaisten kevätkukkien myötä!

(Tupuna palailee blogiin taas tiistain koittaessa.)

Pääsiäisen musiikkia

Tätä kirjoittaessani kiirastorstai on juuri vaihtunut pitkäperjantaiksi, ja kodin pikainen siivous pääsiäisen pyhiä varten on saatu valmiiksi. Jos aurinko paistaa huomenna yhtä kirkkaasti kuin tänään, ei siivousta silti juurikaan huomaa, sillä pesemättömistäkin ikkunoista kevään säälimätön valo paljastaa kaikkialla leijuvat kissankarvat... Välillä tuntuu, että lattialla pyörii kissankarvamyttyjä kuin länkkäreissä niitä aavikkotuulen mukanaan tuomia "risupalloja", mutta ken on kissat ottanut luokseen... :-)

Vaikka pääsiäisen vietto on muttunut lapsuuden pääsiäisistä melko paljon (silloinhan esimerkiksi kaupat, ravintolat, elokuvateatterit jne. pysyivät kiinni koko pääsiäisen ajan), on silti hyvä kuitenkin muistaa pääsiäisen perimmäinen sanoma, ja jos ei nyt ihan hiljentyä, niin ainakin rauhoittua ja levätä kevään kiireiden keskellä. Mikäpä siihen olisikaan parempi apu kuin pääsiäismusiikki! Minulle se ainoa oikea pääsiäisteos on Johann Sebastian Bachin Matteus-passio, jonka ensiesitys oli joko 1727 tai 1729 (ei tuolla tarkalla vuosiluvulla nyt enää niin väliä olekaan). Passiohan on sävellys, joka kuvaa Jeesuksen elämän loppuvaiheita ja kärsimyksiä jonkin tietyn evankelistan kirjoituksiin perustuen; siitä nimet Matteus-passio, Johannes-passio jne. Matteus-passion esitys kestää alusta loppuun noin kolme ja puoli tuntia, mutta yllättävän nopeasti se aika on aina kuunnellessa mennyt; ehkä pääsiäinen rauhoittaa kuuntelemaan eri tavalla kuin normaalina arkena.

Linkitän tähän nyt vain lyhyen makupalan Matteus-passiosta, sen loppukuoron. Viitisen minuuttia maailman täydellisemmäksikin mainittua musiikkia, ole hyvä.

Pääsiäismusiikin sarjaan voisi kenties luokitella myös unkarilaisen säveltäjän Frigyes Hidasin (meniköhän tuo oikein, mitenköhän tuo "Hidas" unkariksi lausutaan?) Requiem eli sielunmessu. Teos on meillä - valitettavasti - melko tuntematon. Teoksesta tekee ainutlaatuisen se, että se on sävelletty puhallinorkesterille, ei sinfoniaorkesterille, kuten yleensä. Tämä sielunmessu on omistettu sodissa kaatuneiden muistolle, mutta kyllä sitä sopii kuunnella myös pääsiäisenä.

Minulla oli ilo olla mukana tämän Hidasin Requiemin suomalaisessa kantaesityksessä, noin kymmenen vuotta sitten, jolloin lauloin sekakuorossa. Saatan nyt muistaa väärin, mutta muistaakseni teos esitettiin pyhäinpäivänä Johanneksen kirkossa, yhdessä kolmen kuoron ja Kaartin sotilassoittokunnan puhaltajien kanssa. Tuosta projektista on jäänyt todella mukavat muistot, sellaista reipasta talkoohenkeä eväsleipineen oli useampanakin iltana, kun kokoonnuimme viimein yhteistreeneihin. Esitykset, ne molemmat kaksi, menivät oikein hyvin, ja projekti päättyi karonkkaan Kaartin kasarmille.

Hieman yllätyin, kun löysin Youtubesta parikin Hidas-tallennetta. Ne eivät ole äänitystasoltaan kovin kummoisia, mutta kyllä tästä melodian kuulee - ja sen, että kuorollakin oli ihan laulettavaa. :-) Linkitähän tähän Requiemin osan Agnus Dei eli Jumalan karitsa.

Rauhallista pitkäperjantaita ja pääsiäistä!