".... kai rakastua saan vielä stadiin nukkuvaan?"

Näin on sanaillut Hector, ja nuo sanat tulivat välittömästi mieleeni nähtyäni tämän "A year in Helsinki (Timelapse)" -videon:

Upea video on Timo Viitasen käsialaa, ja Metro-lehti tiesi kertoa, että videota on kuvattu viimeisen kahden vuoden aikana. Myös Oulusta on tehty vastaava timelapse-video, mutta sitä en ole vielä ehtinyt katsoa - jäin lumoutuneena tuijottamaan kaunista Helsinkiä tästä Viitasen videosta. Ja mikä parasta: silmien ohitse vilistää niin lukematon määrä kuvia, että tässä riittää katsomista pidemmäksikin aikaa!

Ja niin: videon kesto on todellakin yli kahdeksan minuuttia, mutta jos Sinusta tuntuu siltä, että "on se kyllä pitkä, en kyllä ehdi katsoa", niin ongelma ei ehkä sittenkään ole videossa.... :-) Kehotan käyttämään viikonlopun toivotusta vapaa-ajasta kahdeksan minuuttia juuri tämän videon katsomiseen - uskon, ettet pety!

"... mä öisin näitä kortteleita mittailen...." (Hector)

P.S. Timo Viitanen: jos luet tätä, niin "Kiitos!". Olisi myös mukava tehdä pieni postaus siitä, miten tällainen video koostetaan: ottaisitko yhteyttä? :-)

"Kun syksy Sinut syliinsä taas sulkee..."

... näyttää päivittäisellä kävelyreitilläni näinkin kauniilta.

Otsikon teksti on valitettavan harvoin kuullusta rakkaudentunnustuksesta Helsingille: "Laulu Helsingistä" on Einar Englundin sävellys, johon tekstin on tehnyt Esko Elstelä. Kiinnostuneet löytävät kappaleen nuotit ja tekstin ainakin Suuri Toivelaulukirja -sarjan osasta yhdeksän.

Urheilullisten siipien havinaa

Vietin hyvän ystäväni kanssa viikonlopun teemalla "turistina kotikaupungissa". Pohdimme sitä jo keväällä tavatessamme, ja vihdoin viimein, ennen syksyn tuloa, saimme tuon viikonlopun järjestettyä. Tarkoituksenamme oli hypätä "Hop on hop off" -bussiin, mutta päädyimmekin sitten maanläheisempään vaihtoehtoon, ja kurvailimme kolmosen raitiovaunulla ympäri Helsinkiä. Reissusta riittää kirjoitettavaa muutamaankin bloggaukseen, mutta aloitan kertomalla nähtävyydestä, joka sijaitsee alle kilometrin päässä kodistani...

Olympiastadionin tornin alla on sisäänkäynti Suomen Urheilumuseoon. Paikkaan, johon päätimme hetken mielijohteesta piipahtaa käytyämme ensin ihailemassa maisemia Olympiastadionin tornissa.









Odotukseni Urheilumuseosta olivat hieman, hmm, sanoisinko, kuivahkot: tiesin ainoastaan, että siellä on näytillä Matti Nykäsen mitalikokoelma. Siksipä olikin iloinen yllätys, että Urheilumuseo osoittautui paitsi hyvin jäsennellyksi ja informatiiviseksi vierailupaikaksi, niin myös hauskaksi paikaksi, jossa urheilua ja sen lieveilmiöitä esitellään sopivasti pilke silmäkulmassa.

Näkymä Urheilumuseon sisäänkäynniltä.

Aloitimme tutustumisen suomalaisen kuntoliikunnan historiaan; Tahko Pihkalan "Suomen miehen kuntokurssi" voisi olla hyödyllinen tänäkin päivänä, ja kyykkää voisi ehkä kokeilla Angry Birdsien pelaamisen sijaan? :-)

Kyykkävarusteita.

Voisiko tästä saada uuden painoksen?

Hauska sattuma oli se, että juuri muutamia viikkoja sitten, kesäolympialaisten aikaan, juttelin ystäväni kanssa siitä, että todella oudon näköisiä ovat nykyään telinevoimistelussa käytettävät telineet: hevonen ja hyppyteline eivät muistuta ollenkaan niitä, mitä koulujen jumppasaleissa 70-luvulla käytettiin. Ja kas vain: museon vitriinissä oli juuri näiden nostalgisten jumppatelineiden pienoismallit! (pahoittelen kuvien epätarkkuutta: lasivitriini ei helpottanut haastavaa, salamatonta kuvaamista....)

Eläköön, nostalgia! :-)

Näytillä oli myös urheiluun liittyvää hattumuotia: 1920- ja 30-luvuilla tunnetun lentäjän, Wäinö Bremerin, sekä nostalgisen radioäänen ja urheiluselostajan Pekka Tiilikaisen hatut!

Wäinö Bremerin lentoasusteita.

Maailmaa nähnyt päähine.

Tieteeksi muuttuneen urheilun aikana oli hauska nähdä myös Juha "Julma-Juha" Väätäisen harjoitusohjelma 70-luvun alusta: "back to basics", voisi tästä yhteenvetoa sanoa. Juoksua, lepoa ja ruokailua. Hauska yksityiskohta on tuo jokailtainen "juustoa ja lasi punaviiniä" päivän päätteeksi. Saataisiinkohan sillä nykyurheiluunkin siitä (ainakin silloin tällöin) puuttuvaa rentoutta?

"Julma-Juhan" harjoitushuoneentaulu 70-luvun alusta.

Olympialaiset olivat tietysti suuri osa museon kokoelmaa. Kaunein vitriini oli mielestäni tämä alla kuvaamani: kokoelma olympiasoihtuja.

Olympiasoihtuja.

Jollei syysflunssa olisi estänyt, olisin halunnut myös kokeilla "virtuaali-Vireniä", eli juoksumaton ja videokuvan yhdistelmää, jolla voi testata kykynsä pysyä Lasse Virenin tahdissa Montrealin olympialaisten (v. 1976) 5000 metrin loppukirissä. Lisää tästä simulaattorista voi lukea tästä.

Yhteenvetona: Urheilumuseossa voi ja kannattaa piipahtaa, vaikkei turisti olisikaan. :-)  Lisätietoja museosta löydät täältä.

Vanha ja uusi kohtaavat

Päiväkävelyllä Helsingin keskustassa silmiini osui hauska vanhan ja uuden kohtaaminen: tyhjä viinipullo oli nostettu vanhan rakennuksen koristeen yläpuolelle. Hauska kaupunkiyksityiskohta, ja turvallista myös ohi tepsutteleville city-koirille!

Aurinkoista alkavaa viikkoa!

Vaihtelua katusoittoon

Kävellessäni  tänään Aleksia pitkin huomasin jo kaukaa tavallista tiiviimmän ihmisjoukon, joka selvästikin seurasi jotain esitystä. Lähemmäksi päästyäni jäin katselemaan haltioituneena aivan uudenlaista soitinta ja sen taitavaa soittajaa. Miksiköhän tätä nyt pitäisi sanoa? Pullopeli?

Tämä katusoittaja oli kerännyt ympärilleen tavallista suuremman joukon, ja kaikki esitystä seuranneet olivat hyväntuulisen ja kiinnostuneen näköisiä. Lisää tällaista! (vaikka tuon soittimen liikuttaminen ja kasaaminen saattaa olla monella tavalla hieman haastavaa....)

Muistan jo viime kesänä nauttineeni runsaasta katumusisointitarjonnasta, jota Helsingin ydinkeskusta kesäisille kulkijoille tarjosi. Pidän kameran viritettynä myös tänä kesänä, josko saisin tarjoiltua teillekin muutaman suosikkini!

Iloista viikonloppua - sateesta huolimatta!

Ilahduttavaa uudisrakentamista

Ajelin juhannuksena vanhempieni luota takaisin Helsinkiin niitä "pikkuteitä", joita ei koskaan normaalisti tule ajettua. Moottoritiehän on niin paljon kätevämpi ja nopeampi - ja tylsempi. Päädyin alueelle, joka erilaisuudellaan kutsui pysähtymään läheiselle bussipysäkille. Katselin ympärilleni ihmetellen uusien talojen värikkyyttä ja persoonallista ulkoasua; piti oikein rakennuttajan kyltistä tarkistaa, missä olen! :-)

Kuva: www.taloforum.fi

Kyltistähän se selvisi. Olin päätynyt Helsingin Alppikylään!

Kuva: www.mtv3.fi

En valitettavasti tajunnut ottaa valokuvia, joten täytyy turvautua niihin, joita netistä löytyy: toivottavasti saat niistä kuitenkin edes ylimalkaisen kuvan innostukseni syystä. :-)

Kotona perehdyin tarkemmin Alppikylän konseptiin, ja tässä lyhyesti tietoja "Uutta Helsinkiä" -nettisivustolta: Alppikylä sijaitsee Tattariharjulla, ja sen lähistölle rakentuu toinen, uusi asuinalue, Ormuspelto. Alppikylään on vuoteen 2015 mennessä suunnitteilla asunnot noin 2.000 asukkaalle, nykyistä enemmän työpaikkoja, sekä entistä enemmän katuja ja kaupunkipuistoja. Alppikylään tulee useita eri asuntotyyppejä, mutta pääosiltaan sinne rakennetaan kaupunkipientaloja. Näiden tontit ovat 250 - 330 neliön kokoisia, ja tonteille voi rakentaa jopa 180 asuinneliön talon. Jokaiseen asuntoon tulee olla oma sisäänkäynti suoraan kadulta, joten etupihaa ei taloon saa. Pieni takapiha on kuitenkin mahdollinen.

Kuva: www.laituri.hel.fi

Olen usein miettinyt, miksei enää rakenneta yhtä kauniita taloja kuin mitä esimerkiksi Töölön ja Kruununhaan 40-luvulla rakennetut kerrostalot ovat. Eiranrannan vanhat talot ovat myös hykerryttävän kauniita, ja niinpä minusta oli ikävää, että siihen viereen kovan kohun saattelemana rakennetut Eiranrannan "ökytalot" ovat sellaiset kuin ovat. Anteeksi vain kaikki toisella tavalla ajattelevat, mutta mielestäni niissä ei ole minkäänlaista henkeä eikä ajatusta, ja ne ovat kylmiä ja kolkkoja ja luotaantyöntäviä. Ero vanhaan rakennustyyliin vielä korostuu niiden kauniiden, vanhojen rakennusten vieressä.

Alppikylä ilahdutti ja riemastutti väreillään ja monimuotoisuudellaan, jotka toivotan tervetulleiksi, jos ei kerran tuota vanhaa rakennustyyliä ja -tapaa enää saa takaisin. :-)  Myös Helsinki-Vantaan lentoaseman lähettyvillä sijaitseva Kartanonkosken asuinalue on mielestäni kaunis, ja Töölöstä löytyvä taloryhmä "Oscar - Grammy - Emmy", eli "Töölön Stage" saa aina hymyn huulilleni.

Kartanonkosken värejä. Kuva: www.kivitalo.fi

Töölön Stagea. Kuva: www.srv.fi

Yhteenvetona mielipiteestäni: en ymmärrä mitään rakennusmääräyksistä, mutta arkipäivän piristykseksi toivon persoonallisempia ja värikkäämpiä ratkaisuja myös kaupunkien keskustoihin ja kerrostalorakentamiseen!

Lisää tällaisia kahviloita!

Lounastin muutama päivä sitten hyvän ystäväni kanssa minulle entuudestaan tuntemattomassa helsinkiläiskahvilassa, Café Balzacissa. Miten hyvä mieli siellä käymisestä tulikaan! Aito ja iloinen palvelu, herkullinen ruoka ja maukas kahvi tekivät tiistailounaasta todella nautittavan.

Internetin saloista sain selville, että Café Balzacin periaatteena on tarjota tuoretta, itse tehtyä ruokaa: herkullisten sandwichien leipä leivotaan itse ja leivät valmistetaan tilauksesta, leipien täytteet (mm. lihat, vihannekset) paistetaan ja grillataan itse - teollinen ruoka on pannassa. Näiden periaatteiden mukaan valmistettu lounasannokseni, rakuunaista porsasta, varhaisperunoita ja sipulia, oli suussasulava ja herkullinen. Myös ystäväni nauttima katkarapusalaatti näytti herkullisen tuoreelta ja raikkaalta, ja siltä se myös maistui. Jälkiruoaksi nautimme latte-kahvit - kuumina ja vähävaahtoisina. Nam!

Kuva: www.cafebalzac.fi

Kahvila on sijainniltaan "Helsingin parhaiten varjeltu salaisuus", kuten joku kävijä kirjoitti. Café Balzac löytyy Iso Roobertinkadun sisäpihalta (Iso Roba 3 - 5), ja aukioloajat sekä päivän ruokalistat voi tarkistaa tästä linkistä.

Tällaisia kahviloita olen todellakin kaivannut monien persoonattomien ketjukahviloiden aikana.

Café Balzacin henkilökunta (jos tähän tekstiin joskus täällä törmäätte): kiitos! Minusta tuli fani! 

Viikonlopun Reino

Ei, en tuunannut itselleni omia Reino-tossuja reinokaupassa, vaan kävin Helsingin kaupunginmuseon "Enemmän funkista, Reino!" -näyttelyssä.

Näyttely kertoo sanoin, kuvin, esinein ja elokuvaottein elokuvien Helsingistä 1930 - 1960 -luvuilla.

Kuva: www.hel.fi/hki/museo (SF-Paraati)

Viehättävässä museotilassa, jossa en jostain kumman syystä ole koskaan ennen käynyt, kerrotaan ihanista, Suomi-filmin kulta-aikana tehdyistä elokuvista, joissa näyttelijöiden lisäksi pääosassa on myös Helsinki.
 
SF-Paraati kuvaa Helsingin valmistautumista
olympialaisiin 1930-luvulla,

Kuva: www.hel.fi/hki/museo (SF-Paraati)

Kuva: www.hel.fi/hki/museo (Mieheke)

Kuva: www.hel.fi/hki/museo (Mieheke)

Mieheke-elokuvassa hehkuu upouusi funkis-Töölö,









Kulkurin valssi toi lohdutusta ja pakomahdollisuuden todellisuudesta sotavuosien keskellä,

ja Syntipukin tapahtumat sijoittuvat Stockmannin upouuteen tavarataloon, vain muutamia näyttelyssä esiteltyjä elokuvia mainitakseni.

 

Kuva: www.hel.fi/hki/museo (Kaasua, komisario Palmu!)

Ja tietysti: itseoikeutettuna helsinkiläisten ja helsinkiläisenä sankarina esitellään myös Komisario Palmu joukkoineen.

Näyttelyssä kerrotaan paitsi näyttelijöiden, niin myös sen usein "näkymättömän" henkilöstön työskentelystä: kunniaa ja arvostusta saavat osakseen niin puvustajat, lavastajat kuin kuvaajat ja äänittäjätkin.

Hienot, mustavalkoiset valokuvat aikansa suurista elokuvatähdistä (Tauno Palo, Joel Rinne, Ansa Ikonen, Regina Linnanheimo, Assi Nortia) saivat minut pohtimaan, onko nykyisillä näyttelijätähdillä enää vastaavanlaista ja -suuruista karismaa, kuin vuosikymmenten takaisilla edeltäjillään. Ehkä aika kultaa, paitsi muistot, niin myös näyttelijät, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että esim. Tauno Palon katseessa olevaa intensiteettiä en ole vähään aikaan valo- enkä elokuvissa nähnyt...

Kuva: www.hel.fi/hki/museo (Juurakon Hulda)

Näyttely on auki Sofiankatu 4:ssä seuraavasti:
ma-ke, pe: 9 - 17
to: 9 - 19
la-su: 11 - 17

Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Museon yhteydessä on pieni museokauppa, josta saa näyttelyn aiheeseen riittäviä kirjoja, postikortteja, elokuvia, sekä tietysti yleistä Helsinki-aiheista tietoutta jakavia tuotteita. Myynnissä on myös useita ulkomaankielisiä Helsinki-kirjoja: hyvä vinkki esimerkiksi ulkomaisille vieraille!

5. 10 am

Sunnuntaiaamu, ja kello kymmenen. Tällainen unikeko kuin minä ei yksinkertaisesti pääse hereille kymmeneen mennessä... Koska omia unia ei pääse kuvaamaan, liitän tähän kuvan, joka on otettu pian heräämisen jälkeen, äänestyskävelyltä. Ehkä vielä pieni hiven aamuista valoa on havaittavissa - ei ainakaan iltaruskoa!

4. A stranger

Tällainen kiehtova muukalainen löytyi lähikadun risteyksestä, sähkökaapin (?) seinästä:

Kiitos minulle tuntemattomaksi jääneelle taiteilijalle päivän piristyksestä! :-)

Lyhyestä kirjoitus kaunis...

Helsingin paras kahvi löytyy La Torrefazzionesta (Aleksanterinkatu 50).

Cappuccino à la Torrefazione Tupunan kuvaamana.

Eikä tämä ole maksettu mainos, vaan ihan ikioma mielipide. Ja siksi oikea. :-)

Miellyttävä yllätys

Letkeällä loppiaiskävelyllä kävelin pitkästä aikaa Kaisaniemessä, ja ohitin myös Vuorikadun ja Kaisaniemenkadun risteyksen. Lapsuudessani ja nuoruudessanihan siinä paikalla oli Pukevan tavaratalo, ja sittemmin Kodin 1 -myymälä. Vuosi, tai kaksikin, sitten rakennus purettiin, ja viimeksi siellä liikkuessani paikalla oli vain monttu ja pressuja. Mutta tänään:

Näkymä Vuorikadulta.

 

 

Vielä Vuorikadulta.

Tyhjä monttu on täytetty mielenkiintoisella rakennuksella: tämän vuoden kesällä valmistuvalla Helsingin Yliopiston kirjastolla. Ensimmäisenä alkoi päässä soida Miljoonasade-yhtyeen kappale "506 ikkunaa", mutta ehkä ikkunoita ei kuitenkaan ole ihan niin paljon. Rakennuksen näkeminen teki minut kuitenkin jollain oudolla tavalla iloiseksi. Rakennus sopi hyvin paikalleen, siitä ei tullut "hajuvesi ja lihapullat" -tunnetta, vaan erilaisuudestaan huolimatta uusi kirjastorakennus solahtaa mukavasti vanhempien talojen keskelle.

Alhaalla Kaisaniemenkadulla.

Sisäänkäynnin tasolla.

Kesän ohjelmaan täytyykin ottaa käynti valmistuneessa kirjastorakennuksessa. Miltähän tuo ikkunamäärä näyttää sisältäpäin?

Illan valopilkut

Pitkästä pitkästä aikaa vaihdoin kahvakuulatreenin sauvakävelyyn Töölönlahden ympäri. Sää oli yllättävän lämmin, marraskuuksi, mutta pimeää oli! Ravintola Töölönrannan pihalle oli jo laitettu jouluvalot, vai ovatkohan ne talvivalot, mutta ne näyttivät niin kovin yksinäisiltä ja paljailta, että napsin blogin koristukseksi muutaman kuvan muista kävelyreittiäni valaisseista valon lähteistä.

Viikonlopusta on tulossa joululauluntäyteinen, joten näiden iltakuvien myötä toivottelen jo rauhallista ja rentouttavaa viikonloppua!

Linnunlaulun huviloita tosi kaukaa....

... ja hitusen lähempää.

Syysvalo.

Finlandia-talon uudet sävyt.

Finlandia-taloa lähempää.

Stadionin torni.

 Kaikki kuvat: © Tupuna