Virtahepo

Olen jo useamman vuoden ajan pohtinut, että kirjojen lukemiselle pitäisi saada enemmän aikaa. Lapsuudessani ja nuoruudessani olin kirjojen ja kirjastojen suurkuluttaja, ja muistanpa jopa lukeneeni jotain hevostyttökirjaa pyörällä ajaessanikin! Olisiko siinä ollut jotain yhteistä nykyajan vitsaukseen "tekstiviestin kirjoittaminen autolla ajaessa"? :-) Lukiossa ja opiskeluvuosina tuli sitten pääasiassa luettua koulukirjoja, mutta näin takautuvasti pohtiessani: mitä ihmettä sitten tapahtui? Kiilasiko jo 90-luvulla joku tekninen hapatus vanhan kunnon kirjan edelle? No, olen kuitenkin (usean muunkin ystävän ja blogistin lailla) päättänyt elvyttää lukuharrastuksen, ja on ollut ihanaa havaita, että kirjojen lumo - se on edelleen tallella! Paitsi tietysti itse tarina, niin myös se paperin rapina, kannen kuvitus, ja se kirjan tuoksu!

Ajattelin kertoa lukemistani kirjoista myös tällä blogissa, ja jouluna päätin, että joululahjaksi saamani Stephen Fryn kirjoittama "Virtahepo" olisi ensimmäinen arvosteluni kohde. Mutta mutta... Projekti osoittautuikin olettamaani haasteellisemmaksi.  

Kuva: www.bookplus.fi

Stephen Fry, tuo Englannin kansallisaarteiston osa (ihan totta!), kirjoitti teoksen jo vuonna 1994, mutta vasta viime vuonna se suomennettiin. Kirja kertoo Ted Wallace -nimisestä runoilijasta, joka on viime vuosina toiminut myös teatterikriitikkona. Erään arvostelun jälkeen Wallace saa potkut, ja löytää itsensä leukemiaan sairastuneen kummityttärensä palkkaamana "vakoojana" monivuotisen ystävänsä, englantilaisen monimiljonäärin, omistamasta herraskartanosta. Toimeksianto oli jotakuinkin niinkin tarkka kuin "Mene ja selvitä, mitä siellä on tekeillä!" Wallace raportoi kartanon tapahtumista kummityttärelleen pitkien kirjeiden muodossa, ja voi, millaisia kirjeitä ne ovatkaan! :-) Kirjeet ovat pitkiä, monipolvisia, kuvailevia, pikkutarkkoja, ylimalkaisia - milloin mitäkin. Ne on kirjoittanut elämää jo riittävästi nähnyt, pistäväkielinen, pohdiskeleva, huumorintajuinen, katkerakin mies, jonka vankoilta ja varmoilta mielipiteiltä ei ole turvassa yksikään aihe. Aihevalikoiman kärjessä ovat luonnollisesti runous, kirjallisuus ja taide - sekä etenkin naiset. Hyvässä ja pahassa. Edestä ja takaa.

Kirjan takakannessa on London Evening Standardin lyhyt kuvaus: "Raikas, rietas, railakas ja räjähtelevä." Tuota kaikkea kirja totisesti on. Ja juuri siksi haluan suositella tätä kirjaa kaikille, ja samaan aikaan epäilen, pitäisikö minun tehdä niin. Kokonaisuutena pidin kirjasta kovastikin, jäin siihen koukkuun ("mitä siellä on tekeillä?"), mutta hetkittäin lukiessani kävi mielessä, että "mitä ihmettä tässä kirjassa on tekeillä"!

Jos joku teistä lukijoista innostuu kyseisen kirjan lukemaan, tai on sen jo lukenut, olisi kiva kuulla kommenttejanne.

Lopuksi: tunnustan olevani suuri Stephen Fry -fani. Tällä hetkellä ihailen häntä eniten QI-tietovisan juontajana (lue lisää vaikkapa tästä), mutta hänen meriittinsä monella alalla ovat kiistattomat. QI:ssakin hänen kielenkäyttönsä kuulostaa todella hienolta ja huolelliselta, vaikka tuon ohjelman aiheet välillä huitelevatkin maailmankaikkeutemme äärilaitoja. Hänet on valittu parhaiten englantia ääntäväksi ihmiseksi maailmassa, ja senpä vuoksi olisikin hienoa kuunnella esimerkiksi Stephen Fryn lukemat Harry Potter -äänikirjat! Kuullaksesi pariminuuttisen näytteen: klikkaa tästä.