Hyväntuulista päivää Sinulle!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissat. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 20. kesäkuuta 2012
Toiset tekevät, mitä haluavat! :-)
Tätä ei voi katsoa hymyilemättä - vain kissa voi keksiä jotain tällaista! :-)
Hyväntuulista päivää Sinulle!
Hyväntuulista päivää Sinulle!
perjantai 6. tammikuuta 2012
Ihmisen parhaista ystävistä
Lapsuudenkodissani oli aina eläimiä: koiria, kaneja, kana - ja hetken aikaa jopa hoito-orava! Olen siis aina tottunut elämään eläinten kanssa, enkä osaisi kuvitella elämää ilman niitä. Olin lapsuudessani ja nuoruudessani tiiviisti koiraihminen, enkä oikein ymmärtänyt kissoja enkä niiden ystäviä, mutta asumis- ja elinolojen vuoksi koiran pitäminen ei lapsuudenkodista muutettuani ollut vaihtoehto. Muutaman vuoden yksinasumisen jälkeen huomasin vakavissani harkitsevani kissan hankintaa, ja niinpä musta pieni karvapallo tassutteli kotiini ja sydämeeni. Ja hups: hetkessä minusta tuli (myös) kissaihminen!
Tällä hetkellä kaksi kissaa on valinnut minut emännäkseen. Omista kissoista huolehtimisen lisäksi pyrin muutaman kerran vuodessa viemään kirpputoritavaroita tai kaapin pohjalle kertyneitä lakanoita, pyyhkeitä tms. liinavaatteita Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen, HESYn, eläinsuojelukeskukseen, eli "kissataloon", kuten minä sitä kutsun. Tarkempi osoite on Yhdyskunnantie 11, Helsinki, ja lisätietoa HESYstä löytyy täältä. Kissatalo on turvapaikka talteen otetuille eläimille (kissoille, kaneille, kilpikonnillekin), ja sen pihamaalla toimii "Kulkukollin kirpputori", josta saattaa tehdä mukavia kirpparilöytöjä todella pikkurahalla. Kissataloon voi viedä myös lakanoita, pyyhkeitä, peittoja tai muita liinavaatteita. Niitä käytetään pehmentämään omaa, uutta kotiaan odottavien asukkien elintiloja.
Vallilassa, osoitteessa Mäkelänkatu 34, toimii HESYn ylläpitämä "Perintöpuoti", jonka myytävien esineiden valikoima on hieman tuota Kulkukollin kirpputoria arvokkaampi ja hienostuneempi. Jos siis etsit esimerkiksi vanhaa Arabian posliinia, tai niitä mummolan kahvipöydän leivoslautasia, niin kannattaa poiketa. Valikoima vaihtuu aika vikkelään tahtiin, ja puoti on auki arkisin klo 11 - 18.
Kissatalossa ja HESYn nettisivuilla voi tutustua myös uutta kotia etsiviin kissoihin; heistä löytyy lisää tietoa täältä. Näillä kavereilla on aihetta tyytyväisyyteen, he ovat tällä hetkellä turvassa ja hyvässä hoidossa, ja uusi koti on jo ihan tassun ulottuvilla...
Ja sitten nettiajan ratkaisu hyvän tekemiseen. Amerikkalainen The Animal Rescue Site tarjoaa "Click to give" -hyväntekeväisyysmahdollisuuden. Klikkaa kerran, niin sivuston sponsorit kustantavat 0,6 kulhollista ruokaa eläinsuojien asukeille. Sivusto löytyy tästä. (Ja jätetään tässä vaiheessa pohtimatta sitä, kuinka paljon sähköä tietokoneen käynnistäminenja käyttäminen vie suhteessa tuohon lahjoitusmäärään. Voidaan palata siihen pohdintaan myöhemmin - tämän on kuitenkin tarkoitus pysyä positiivisena kirjoituksena. t. nimim. Pää välillä puskaan... :-) )
Lopuksi poimintoja Hammacher Schlemmer -nettikaupasta, jossa on tarjolla kyllä mitä uskomattomampia kapistuksia - myös lemmikeille. Esimerkiksi nämä:
Entäpä tämä?
Ja tämän "liikuteltavan koiranvessan" myötä toivotan Sinulle leppoisaa loppiaista ja hyvää viikonloppua!
![]() |
| Kuva: Tupuna |

| Liikutetltava suihku koiralle. Kuva: www.hammacher.com |
![]() |
| Kuva: www.hammacher.com |
![]() |
| Kuva: www.hammacher.com |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)