Näytetään tekstit, joissa on tunniste Musiikkitalo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Musiikkitalo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Sunnuntai-ilta Musiikkitalossa

Ja taas alkuun pahoitteluni: ei tullut konserttiarvostelua eilen, ei. Mutta tulee tänään. :-)

Sunnuntainen Nordea Jean Sibelius Orkesterin levynjulkaisukonsertti sisälsi seuraavat teokset:

          Sibelius: Satu
          von Weber: Klarinettikonsertto nr 2, solistina Veera Myllyniemi

          Sibelius: Sinfonia nro 1

          Encore: Sibelius: Finlandia

Ennen tuota iltaa en ollut oikein klassisen klarinetinsoiton fani, mielestäni klarinetti oli parhaimmillaan jazz-kokoonpanoissa. Niinpä odotin hieman haasteellisin mielin konsertin solistiosuutta. Mutta miten taas kävikään? (tässä vaiheessa huomaan, että kuluneen kuukauden aikana on näitä "mennessä-en-tykännyt-mutta-sitten-musta-tuli-fani" -tapahtumia ollut useampia; ihanaa!!!) Istuin siis lavan "takana" olevilla paikoilla, joten näin illan nuoresta solistista, Veera Myllyniemestä, vain selän. Mutta siinä, missä vuodentakainen NJSO:n nuori solisti suoriutui Sibeliuksen viulukonsertosta mielestäni vain teknisesti, Veera Myllyniemen esitys hehkui sekä tekniikkaa että herkkää tulkintaa, joka välittyi myös selin soittaen. Onneksi tuo konsertti on nähtävissä kokonaisuudessaan Helsingin Sanomien nettisivuilla, eli täällä. Aion itsekn katsoa tuon uudelleen ja testata, pidänkö edelleen klassisesta klarinettimusiikista, vai oliko tuo sunnuntainen vain Musiikkitalon hengen luoma hetkellinen poikkeus. :-)

Orkesterin omat numerot olivat sitä ihanaa, nuorta, pulppuilevaa musisointia, johon vuosi sitten ihastuin. Kirjoitin tuossa pari bloggausta sitten huomioni vieneestä oboistista, mutta nyt täytyy pyytää anteeksi ja pahoitella huonoa muistia: kyse oli vuosi sitten fagotin soittajasta, ja niin oli nytkin. Mikä svengi ja soittamisen ilo! Ihanaa! Käsiohjelman mukaan kyseessä on Antti Salovaara -niminen nuori herrasmies. Jos, Antti, luet tätä, niin: älä ikinä luovu tuosta soittamisen ilon näyttämisestä yleisölle, orkesterissakaan! Olen fanisi!

Jahka ehdin katsomaan tuon konserttitallenteen uudelleen, poimin teille muutamia näytteitä orkesterin soittamisen riemusta...

Riemukasta keskiviikkoa!

maanantai 28. marraskuuta 2011

Musiikkitalo & NJSO - me like!

J. Karjalaista lainatakseni: "Oi mikä ihana ilta!"

Vaikka olen puhunut epäilevään sävyyn Musiikkitalon toteutuksesta, siellä siis vielä käymättä, ja mielestäni se edelleenkin näyttää ulkoapäin kaikkea muuta kuin kutsuvalta, niin tänään tapahtui muutos! Astelin rankkasateen keskeltä sisälle Musiikkitaloon, laskeuduin portaat alas kohti narikka-aluetta - ja olin myyty. En tiedä, mistä oli kyse, ja mitä tapahtui, mutta jollain tavalla talo otti minut lämpimään otteeseensa, eikä päästänyt irti. Talossa on tilaa liikkua ja hengittää, valoa (kyllä, jopa näin marraskuun pimeällä!), lämmintä puuta, tukevaa terästä, lempeää lasia...

Parven lämpiö.
Lasia, terästä ja sinistä sävyä.
 
Ja se konserttisali sitten:

Konserttisalia, 1.


Konserttisalia, 2.
En nyt tässä ala selvittämään Musiikkitalon yksityiskohtaisia tietoja sen tiloista, tekniikasta, ohjelmistosta jne, ne voi jokainen tarkistaa itse vaikkapa täältä. Musiikkitalon kahvila on auki päivittäin, joten talon henkeä voi käydä tunnustelemassa myös "muuten vaan", menemättä konserttiin. Toivottavasti viimeistään keväällä, kun ilman paranevat ja päivä pitenee ja ihmiset ovat enemmän jalkaisin liikkeellä ydinkeskustan ympäristössä, Musiikkitalo saa lisää ohikulkijoita vieraakseen. Katutasolla näytti olevan myös levy- ja kirjakauppa, siellä en ehtinyt käydä, mutta on siis hyvä syy palata. :-)

Musiikkitalon akustiikasta on puhuttu paljon, ainakin suunnitteluvaiheessa, ja muistaakseni se sai ihan hyvät arviot talon valmistuttua. Omasta mielestäni, ainakin tämänpäiväisellä istumapaikalla, akustiikka oli loistava! Orkesteri soi pehmeästi, tasapainoisesti, selkeästi. Sitä aloin kyllä ihan uteliaisuudesta miettiä, miten tuollainen viinitarhamainen sali käyttäytyy. Istuin tänään ns. orkesterin takana, eli kasvoni olivat kapellimestaria kohti. Viulut soivat siis oikealla, puhaltimet olivat lähimpänä minua, ja sellot soivat vasemmalla. Kuuleekohan korva eron siihen ns. normaaliin sointiin, kun istutaan kapellimestarin takana, ja viulut ovat vasemmalla, puhaltimet kauimpina ja sellot oikealla? Älkää ymmärtäkö väärin, mikään ei kuulostanut huonolta, mutta aloin silti miettiä tätä mielenkiintoista seikkaa. "Kääntääköhän" tuollaisen viinitarhasalin akustiikka soitinten äänet siihen "perinteiseen" kuulokuvaan? Hmm. Tietääkö joku?

Ja itse konsertti sitten:


Siitä lisää huomenna!

Kaikki kuvat: © Tupuna 27.11.2011 NJSO:n konsertti Musiikkitalossa